maanantai 15. huhtikuuta 2013

Inspiraatiokuvia, pitkästä aikaa!





torstai 10. toukokuuta 2012

Uusia, raikkaita tekstiileitä kotiin

Keväisin minut aina valtaa into laittaa kotia kuntoon! Muutama viikko sitten saatujen allergiatestin tulosten (ei pölypunkkiallergian) innoittamana meillä meni sänky patjoineen uusiksi - vanhan ja kulahtaneen jenkkisängyn tilalle asteli Ikean uutukainen - 140 cm leveä Malm. Tähän mennessä olemme ainakin olleet sänkyyn todella tyytyväisiä!


Tuo Marimekon ihana vanhan sängyn päiväpeite oli valitettavasti vain 120 cm leveä, joten se täytyy nyt laittaa jossain vaiheessa korvata uudella. Alkuun se kyllä saa kelvata näin sivuttain aseteltuna - kunhan lakanat ovat kauniit, ei niiden näkyminen päädystä haittaa. Uusia ihania lakanoita siis kaivattaisiin!

Samaan syssyyn toteutimme myös toisen jo pitkään pohdiskellun haaveen - päivitimme kodin työpöydän. Kun molemmat työskentelevätä usein kotosalla, on todella kätevää, että työpisteitä on pöydän ääressä kaksin kappalein eli hankimme leveän metallipöytälevyn ja pukit, jotka maalasimme itse samalla mustalla, jolla lattiakin maalattiin viime vuonna. Nämäkin osaset tarttuivat mukaan Ikeasta, toivottavasti saamme olla näihin tyytyväisiä... Laadukkaita työtuoleja meillä tosin on yhä vain yksin kappalein, mutta eiköhän näillä mennä hyvin.


Bongasin muuten juuri Facebookissakin Siivouspäivä -tapahtuman, joka on Helsingissä pyöräytetty pystyyn. Taitaa siis sama kevätsiivouksen fiilis olla tarttunut moneen muuhunkin! Mutta niitä lakanoita... Nyt mietteissä ovat pyörineet etenkin nämä alle listaamani yksilöt. Päätöksen teko vaan on aina yhtä vaikeaa, haluaisin kaikki, mutta kaappiin ei mahdu ja ei kukkarokaan tykkäisi.


Hayn S&B Minimal pussilakana ja tyynyliina, Syrup


Hemtexin satiininen Margareta valkoisena.



  
Casa Stockmannin ruudullinen tai raidallinen...




Vai pitäisikö mennä Finlaysonin satiinilakanoilla? Ainakin haluan Finlaysonin valkoiset satiinisiipityynyliinat.


Tasaraita-pussilakana ja -tyynyliina

Yleensä suosikkilistalta on aina löytynyt myös jotain Marimekolta... Mustavalkoinen tasaraita taitaa nyt houkutella Marimekkolaisista eniten.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Sopotissa Puolassa



Gdanskin reissulla poikkesimme myös tutustumassa rantalomakohde Sopotiin. Ylläolevassa kuvassa hengailen Euroopan pisimmällä laiturilla... jonne sisäänpääsystä piti maksaa! No, sinnehän mentiin veneitä ihmettelemään. Tykkään muuten kovin uudesta punaisesta Vilan kevättakistani, sekä mustasta Kirsi Nisosen suunnittelemasta Xenosia-rintakorusta, joka sopii punaisen takin rintapieleen erittäin ihanasti. :)

 


tiistai 8. toukokuuta 2012

Keväinen Gdansk

Tulipahan pitkästä aikaa käytyä kaupunkilomalla! Varsin lyhyellä varoitusajalla päätimme, että nyt lähdetään Puolaan. Turusta on Wizzairin halpa ja todella kätevä lentoyhteys, ja hotellihuonekin saatiin hyvällä hinnalla.

Gdanskin vanhassa kaupungissa saattoi ihailla, millaisella vauhdilla ja tyylillä kaupunkia on jälleenrakennettu. Talot ovat kauniita ja keskusta on idyllistä. Gdansk oli jo keväisen vehreä ja kun lauantaiaamuna juotiin aamukahveja terassilla teepaitasillaan, oli jo varsin keväinen olo! Toki sunnuntaina sitten satoi vastapainoksi vettä, joten silloin tuli otettua iisisti hotellilla. Joitakin vaatelöytöjä tuli tehtyä, mutta mikään shoppailijan unelma Gdansk ei ehkä ole. Viikonloppu oli kuitenkin ihanan rentouttava irtiotto arjesta, joten suosittelen muillekin!





maanantai 23. huhtikuuta 2012

Pian on VAPPU!

Miten muut aikovat asustautua vappuun? Itselläni päässä tulee tänä vuonna olemaan ihanainen Kirsi Nisosen suunnittelema YO-laketti, hiostavan YO-lakin tyylikäs korvike.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Reissusuunnitelmia

Toukokuussa meitä jo odottaa keväinen viikonloppu Gdanskissa! Varattiin huone Hiltonissa, joten tiedossa ihanan rentouttava reissu - kylpylää, hyvää ruokaa ja toivottavasti keväinen ilma! Olisiko kellään hyviä reissuvinkkejä?



tiistai 3. huhtikuuta 2012

Tuli käytyä shoppailemassa..

Mukaan tarttui ihanasti merihenkinen FilippaK:n mekko, josta on tullut heti lemppari! :)